Suojapirtti, Kiihtelysvaara


Kamat saatiin kasaan ja lastattua jo kohtalaisella rutiinilla. Ennakkotietojen mukaan paikanpäällä oleva PA-laitteisto ei välttämättä olisi kovinkaan kummoinen, mutta perille saavuttuamme totesimme kuitenkin omat pönttömme melko turhiksi. Eivätkä ne olisi lavalle enää mahtuneetkaan ja ahdasta tuli muutenkin. Kuitenkin kaikki tarvittava saatiin kasaan vaivattomasti ja saatoimme jäädä odottamaan keikan alkua...

...ja keikan alkaessa alkoivat myös asiat mennä päin helvettiä. Kitaranupin kaiutinkaapeli oli soundcheckin jälkeen mystisesti kadonnut, ja kun pari varapiuhaakin oli päättänyt sanoa työsopimuksensa irti (jota emme vielä siinä vaiheessa älynneet), niin totesimme jo yhteen ääneen vahvistimen olevan paskana. Alkuperäinen letku kuitenkin löytyi lopulta jostakin ja viimeinen epätoivoinen vahvistimen toimivuustesti tuotti positiivisen yllätyksen. Reilun puolen tunnin kynsien pureskelun ja parin rööki-askillisen jälkeen keikka saatiin lopulta alkuun.

Hyvinhän se sitten sujuikin, kunnes Like Glassin alkaessa Jarkon kitaraan syntyi epämiellyttävä toimintahäiriö kielen napsahtaessa poikki. Vara-kitaran olimme tietysti jättäneet pois repertuaaristamme, joten loput 2 biisiä vedettiin yhden kitaran turvin.

Keikka oli kaiken kaikkiaan opettavainen ja hermoja raastava. Yleisö oli onneksi hyvin menossa mukana, joten siitä kiitokset.